torstaina, syyskuuta 21, 2006

Iloa

Uusia nettisivuja odotellessa edes uusi etusivu. Joka todnäk muuttuu vielä paljon...
Onneksi olin iloinen, joten en ole masentunut, sillä: "Kaikki haluavat olla onnellisia. Masentuneet eivät. He haluavat olla onnettomia näyttääkseen masentuneilta. Jos he ovat iloisia he eivät voi masentua ja heidän on alettava elämään."
Iloa,
Mehis

maanantaina, syyskuuta 18, 2006

Kelloista loppuu aika

No jooo... Ei tullut uutta päivää ja uusia tuulia. Päinvastoin. Tämän hetken kroppani kaikki energiat olivat jääneet pikamatkan ensimmäisille kierroksille, joten normaalimatkalla ei enää paukkuja ollut yhtään jäljellä. Piti keskittyä jalkojen ja käsien heilutteluun ja sillähän ei pitkälle pötkitä. Nyt yritän saada lihaksiin jotain muutakin kun tyhjyyttä.
Kelloista loppuu aika,
Mehis

lauantaina, syyskuuta 16, 2006

Kypärä pois silmiltä

Rullakisojen pikamatka takana. Sija 4. ja sakkoja 2+1. Joten eipä paljon kehumista. Sen päivän taas kun näkisi, että pärjäisin rullakisoissa. Tai siis missään. Taas perus negatiivisuus pukkaa päälle...
Mutta paremmalle se hiihto tuntui kuin viime vuonna samoissa kisoissa samaan aikaan. Eikä mihinkään sattunut kisan aikana. Ja jalat tuntuivat pelittävän selänkin puolesta. Siinä ne mainpointit.
Jotain on jo tehty, mutta paljon on vielä tekemättä. Mitenkäs se Poika tämän sanoikaan: "Hiihtäjät tehdään kesällä, menestyjät syksyllä ja voittajat vasta talven lumilla. Mikä sinä tahdot olla?" (www.marttijylha.net) Huomenna taas uusi päivä ja uudet tuulet.
Kypärä pois silmiltä terkuin,
Mehis

perjantaina, syyskuuta 15, 2006

Vielä kantaa maa

Menisivätpäs muutkin jutut yhtä helposti elämässä kuin tentit läpi. Kaikki vähänkin elämässäni mukana olevat kyllä tietävät, kuinka paljon taas jaksoin/ehdin/kiinnosti lukea edelliseen tenttiin.
Vielä kantaa maa,
Mehis
ps. Ai niin, viikonloppuna rullakisat Kontiolahdella.

maanantaina, syyskuuta 04, 2006

Ravataan kovasti

Eilen, eli sunnuntaina, nykyisestä pääsponsoristani tuli uusi tähtijuoksija ajalla 1.28,6. Eipä muuta kun kerran sille hei...!
Ravataanhan kovasti,
Mehis