SM-kultaa viestistä
Kärkölän SM-kisojen toisena päivänä oli vuorossa viestit. Joukkueemme suoritus oli lähes kopio viime vuoden kisasta. Joukkueessa oli tänä vuonna (juoksujärjestyksessä): minä, Hanna Saarenpää ja Kaisa Mäkäräinen.
Oma suoritukseni oli suhteellisen ok. Juoksu tuntui paremmalta kuin edellisenä päivänä ja ammuntakin meni suhteellisen hyvin. Käytin molemmista ammunnoista yhden varapatruunan. Vaihtoon tulin toisena Ahveniston Teija Kuntolan jälkeen.
Hanna nosti meidät (viime vuoden tapaan) toisella osuudella turvallisen tuntuiseen johtoon. Näin Kaisalla oli vara kiertää yksi sakkorinkikin pystystä. Toiseksi viestissä nousi Tuusula ja kolmanneksi tuli Ahvenisto.
Suihkun jälkeen oli mukava lähteä kotimatkalle. Matka taittui mukavasti Audi A6:lla.
Maija