keskiviikkona, helmikuuta 07, 2007

Kiukun parempi puoli... ja sen ihanat seuraukset


Pakkasta -32 tällä hetkellä mittarissa.. Onneksi on hiihtoputki keksitty. Sain vihdoin myös rakenneltua "ampumastadionin" parvelle, joten hyviä kylmäharjoituksia on ainakin saanut tehtyä! Joskus ensi viikon puolella olisi tarkoitus lähteä sitten em-kisoihin valmistavalle vähän korkeamman paikan leirille Italiaan, Ridnaun kylään sinne Alppien keskelle. Sieltä sitten Bulgariaan hieman vielä korkeammalle merenpinnasta kisailemaan. Tällä kertaa kisareissun laatuluokka taitaa olla A-, sillä liiton pouolesta matkaan lähtee valmentaja ja suksihuoltaja. Ja valmentaja lähtee jo valmistavallekin. Ja nyt sitten päästään sinne aikaisemmissa otoksissa niin paljon puhutulle ylähotellille.
SM-kisat kotistadionilla Kontiolahdella jäävätkin em-kisojen takia välistä, mutta mieluummin hiihdän kovia kansainvälisiä kisoja useamman (ainakin toivottavasti) kuin sm-kisat. Tyhmää silti, että kisat ovat laitettu päällekkäin. Olisi hienoa jos Suomessakin joskus sm-kisat järjestettäisiin viikko viimeisistä mc-kisoista. Näin kaikki pääsisivät mukaan, pakkasen ei pitäisi häiritä, lunta maassa varmasti ym ym.. Mut näillä mennnään taas mitä on.
Kiukun parempi puoli... ja sen ihanat seuraukset.
Mehis