ErinomaisestiMönkään-kisat Langdorfissa
Em-kisoista ollaan sitten vihdoin kotimaassa. Henkkohtaisesti kisaviikko nyt ei enää huonommin olisi voinut mennä. Kisoista voisikin kirjoittaa kirjan: Kuinka kaikki voi mennä pieleen? Viimeisessä kovemmassa harjoituksessa ennen kisoihin lähtöä tuntui vähän heikolta ja iltasellahan sitä kuumetta sitten jo oli. Pari päivää meni makoillessa. Kuume kuitenkin laski ja olo lähti paranemaan, joten päätin lähteä kisoihin. Matkalla kuitenkin sattui ja tapahtui ja päätettiin sitten jättää normaalimatka väliin. Tähän päätökseen vaikutti myös se, ettei ase ja kassi tulleet perille samaan aikaan kuin me muut... Kun tavarat ja ase olivat vihdoin perillä pääsin myös treenaamaan. Hiihto tuntui ensimmäisen tunnin ihan ok:lta, mutta sitten tuli taas väsymys. Oli ihan tyhmää lähteä edes yrittämään pikakisaan, mutta kun oltiin em-kisoissa ei vaan pystynyt olla yrittämättä... Tyhmyydestä kärsii koko ruumis ja kisan jälkeen kyllä oikein kunnolla. Kisat oli osaltani ohi ja aloitin taas sen hotellihuoneen seinien tuijottelun.
Kisoissa kuitenkin joillakin meni hyvin! Mari voitti EM-kultaa takaa-ajossa! Onnittelut vielä kerran! Ja naiset olivat viestissä hienosti seitsemänsiä ja vielä todella tasapainoisella ja hyvällä suorituksella. Onnittelut kaikille joukkueessa mukana olosta! :)
MehisMaija
ps. Kaikenhan kruunaa vielä se, että jo voitetuksi luultu tauti tuli takaisin kotimatkalla.... Life sucks sometimes...
pps. Kaikille paljon lycka tilliä Pokjlukaan!

<< Home