tiistaina, tammikuuta 24, 2006

Altenberg ja Ridnaun osa 1

Todennäköisesti tämän kauden kovimmat kisat takana. Viimeiset kaksi viikkoa olimme b-luokan matkalla ampumahiihdon Eurooppa cupin kisoissa Saksassa ja Italiassa. Matkammehan alkoi jo keskiviikkona 11.1. lennolla Muncheniin. Henk.koht. matkani alkoi jo edellisenä iltana kotikunnasta Liperistä lennolla Helsinkiin.
Aamulla kokoonnuimme kaikki 7 amppistelijaa kentälle ja kaikki saivat tavarat koneeseen suuremmitta vaikeuksitta. Lennon jälkeen Munchenin kentällä saatiin ensin liian lyhyt paku, mutta heti toisella yrittämällä saatiin tavarat mahtumaan ja 7 henkeä sisään autoon. Ja niin matka kohti Altenbergiä alkoi. Jossain vaiheessa oli käännyttävä autobahnalta pois ja samalla taidettiin tippua myös kartalta. Mutta lopultahan se Altenberg ja kisatoimisto löytyi. Majoitustahan meille ei sitten loppupeleissä ollut kukaan varannutkaan. Päästiin sitten Klinikalle asumaan.
Koska oltiin lähdetty jo keskiviikkona matkaan, oli seuraavana päivänä vuorossa epäviralliset harjoitukset. Lumi oli kuivahkoa vaikka sumua olikin vähän tarjolla. Reenissä tuli ihan kisafiilis kun näki paljon tuttuja. Tuntui lähes kuin ois kotiinsa tullut. Ehkei nyt kuitenkaan e-cupissa, mutta.. Perjantain virallisissa treeneissä sitten ei nähtykään ampua juuri ollenkaan. Ois pitänyt olla eagle eye, jos ois osunut kunnolla. Putkellahan ei kans nähny yhtään mitään. Keli oli epäonnekseni vähän kosteampi sumun takia. Voitelin sitten lauantain pikamatkalle ihan liian kosteankelin suksen ja vielä liian lämpimällä pulverilla. Kisassa tuli vielä 1+1 sakot, joten sijaksi tuli 24. ja olin toiseksi paras suomalainen. Kisan jälkeen jäin heti poikain kanssa kopille ja heidän avustuksella tehtiin mulle edes tarpeeksi kuivan kelin tälli. Tätä tälliähän me ei enää vaihdettu: keli voi muuttua, tälli ei. Sunnuntain takaa-ajossa onnistui sentään ammunta 0+1+0+0 ja nostin sijoituksen 15. ja parhaaksi suomalaiseksi. Keli oli todella kuiva ja sukset vaan narskui ja huusi keskeytä keskeytä. Vikalla lenkillä ois ollut shäänsiä vielä vähän parantaa sijoitusta, mutta tyypit laski alamäessä lopullisesti karkuun. Viikonlopun tulokset löytyvät täältä.

Kokonaisuutean Altenbergistä jäi mieleen todella kuiva lumi, todella kova tuuli ja silloin tällöin auringon paiste. Eipä siinä. Illalla piti puhdistaa, laitaa kiinni ja pussittaa sukset muiden tavaroiden pakkaamisen lisäksi. Käytiin myös etsimässä pelikortteja suosittelemastani Zinnwaldista. Täytyihän sen olla kova paikka, kun Röchikin on sieltä! Noh, eipähän Helsinki-Vantaalla harmittanut pois tullessa, kun tuli siellä Zinnwaldissakin käytyä. Löydettiinköhän me ees koko kylää?
Aamulla herättiin seiskalta ja ennen puolta ysiä oltiin saatu klinikan autotalli tyhjennettyä pakuumme. Ja vain 717 km:n matka Ridnaunhun alkoi... Jatkoa taas pian... ja kuvia.. ja kaikkee..
Hei thänks kaikille mukana olleille jo nyt,
Mehis
Ja erikois kiitos Liperin Osuuspankille ja Liperin kunnalle kisareissun kuluihin osallistumisesta!