Viesti
Saatiin onneksi pidettyä Kontu viestikullassa kiinni jälleen kerran vaikkei tänäkään vuonna ollut paras mahdollinen joukkue. Oma aloitusosuus meni jotenkin. Eilisen katastrofin jälkeen lähes mikä tahansa suoritus varmaankin lämmittäisi mieltä. Keli + suksi ei oikein tärppännyt ja kun aloitusosuudella pääsee hiihtämään muiden kanssa, niin meinasi ekalla lenkillä tulla epätoivo. Mutta onneksi ammunta pelasti tuulisissa olosuhteissa paljon, makuu meni lippaalta ja pystyltä käytin 2 varaa. Vikalla lenkillä TVV:n Pokelan Laura nappasi minut kiinni ja jätti seinänousun lopussa. Eipä ollut mitään jakoja. Sen tulin mitä tänään pääsin. Vaihtoon siis tulin toisena 16 sekuntia Lauraa perässä mutta mikä tärkeintä olin saanut jätettyä "päävastustajaamme" Hollolan avaajaa Piiran Pinjaa saman verran. Sarkku ja Mari hoitivat sitten homman kotiin.
Nyt siis kevät hiihtelyt odottavat. Ei enää näillä lumilla itsensä nöyryyttämistä huonossa kunnossa kisoissa. Jätetään se taas sitten seuraaville lumille ;) Tähän väliin pieni tyly fakta joka on tullut mieleen tässä talven mittaan, edellinen ehjä harjoituskausi+kisakausi on niinkin tuore kuin kaudelta 2001-2002.., 2002 kesä meni ok, mutta vuoden vaihteen jälkee talvella 2003 alkoivat selkä ongelmat, 2004 meni vielä noiden edellisten kausien pohjilla mutta repaleisesti, 2005 meni kokonaan ohi, 2006 meni ok helmikuun loppuun asti ja sitten leikkaukseen, 2007 oli jo aikas huonooo koko vuosi ja tämä vuosi nyt on ollut ihan extra outo. Todella repaleileinen harjoituskausi ja EHJÄ muttei hyvä kilpailukausi. Edellinen ehjä mutta suht hyvä kilpailukausi on siis vuodelta 2002... Että jotain positiivista on siinä että olen saanut 22 kisaa ja olen saanut olla suht terveenä. Pari valopilkkua kisoista voi jopa löytää kun oikein etsii. Nyt olisikin toiveissa että saisi reenattuakin! Kumman valitsisit: hyvän harjoituskauden vai ehjän muttei hyvän kisakauden... Niiinpä, hyvä harjoituskausi pelastaa paljon vähän repaleisemmallakin kisakaudella.
Ehjää ja hyvää metsästämässä ;)

<< Home